sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hyvää uuttavuotta!

Uuden alkavan vuoden kunniaksi on hyvä katsoa mitä mennesseen vuoteen kuuluu.
Olen saanut tänne 44 ihanaa vakituista lukijaa, kiitos kaikille teille ja lisäksi kaikille kirjautumattomille kävijöille! Kommentit ovat bloggaamisen suola, muutenhan olisi sama kirjoittaa näitä höpinöitä suoraan pöytälaatikkoon.

Mistä te olette pitäneet tämän vuoden ompeluksissani kaikista eniten? Katsomiskertojen perusteella mielenkiintoisimpia postauksia ovat seuraavissa kuvissa näkyvät jutut:




Oma suosikkini on trikootilkkupeitto, sillä mitään sellaista en ollut ikinä ennen tehnyt. Myös kosteudenpitävien rukkasten ja kauluspaidan teko oli mielenkiintoista, sillä ne vaativat paljon työvaiheita ja silittämistä, joita yleensä välttelen. Paljon uutta tuli opittua myös kaavoittaessani pallohametta ja opetellessani uusia tekniikoita Ninjago-paidan ja pyöräpaidan aplikaatioita varten.



 Vaatteiden käyttöaste osaa yllättää joka kerta. Lapsille ommellessa en läheskään aina osaa ennustaa että mistä vaatteesta tulee kestosuosikki ja mikä vedetään päälle vain pakolla. Näitä vaatteita on kuitenkin tullut käytettyä lähes viikoittain, osaa jo niin paljon  että ovat todella kauhtuneitä ja kuluneita. Ninjagopaita ja vaaleanpunainen kissapaita ovat esimerkiksi sellaisia että pääsevät päälle aina kun ovat puhtaana. Myös pupuhattu ja punainen paloautopipo ovat aina käytössä, puhumattakaan merinovillaisista alusvaatteista.


Tänä vuonna olen ommellut yhteensä ainakin 53 paitaa, 27 housut, 54 pipoa tai muuta päähinettä, 34 mekkoa tai hametta, 15  hupparia tai collegetakkia, 4 haalaria, 6  kestovaippaa ja 18 asustetta tai muuta pientä sekä yhden ison trikootilkkupeiton. Vuoden aikana olen oppinut todella nauttimaan ompelusta, sillä mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän huomaa mitä ei vielä osaa. Ompelu on siitä ihana harrastus, että aina voi oppia uutta!

Innokasta ompeluvuotta 2013!

2 kommenttia:

  1. Oletpas sinä ollut tuottelias! Yhdyn mielipiteeseesi siitä, että suosikkeja on vaikeaa ennustaa, etenkin vanhemmilla lapsilla! Mutta ihanaa, että lapsilla on suosikkeja ja suostuvat käyttämään äidin tekeleitä. Valtavasti iloa vuoteen 2013.

    VastaaPoista
  2. Lapsille ompelu kohtaa kyllä uusia haasteita sitä mukaa kun laspet kasvavat :D Mutta onneksi ainakin vielä kelpaa, välillä kysyn mielipidettä niin vaatteestakin tulee kiinnostavampi.

    VastaaPoista