torstai 12. kesäkuuta 2014

Minilanien satoa

Viikonloppuna pidimme pitkästä aikaa minilaneja Miinan kanssa. Sain monta vaatetta alulle, ja mikä tärkeintä: innostuksen tehdä lisääkin.

Kuopukselle ihka ensimmäinen lippahuivini. Oikein passeli ja silmät suojaava kesäpäähine.

Jätskitrikoosta (kangas Tyyne-Esteristä) Hoops-paita 110 cm ja toffeenvärisestä jerseystä 98 cm trikooshortsit.

Toinen lippahuivi ja uusimman Ottobren kaavalla hihaton koossa 110 cm.

Pojan hihaton 134 cm, kangas Tyyne-Esteristä.

Kanttasin paidan reunan hulpiolla, että sain hauskat tähdet hyötykäyttöön.


Hiukan toisenlaista käsityötä välillä. Kunnostin vanhan penkin takapihallemme. Irroitin kaikki laudat, hioin ne ja maalasin uudelleen. Lopuksi mies auttoin vielä laittamaan uudet tukiraudat alle. Hieno tuli!

 Pikahurautuksena eilen illalla kevyet kosteudenpitävät ulkohousut kuopukselle. Yhden päivän käytön perusteella voin todeta, että lahkeissa olisi pitänyt aivan ehdottomasti olla kumpparit kujassa eikä resoreita...
Kaava lehdestä Ottobre Kids 4/12.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Synttäreitä ja haikeutta

Rakas esikoisemme täytti 7v!

Ystävien kanssa juhlittiin molempia yhdessä, esikoinen 7v ja kuopus 5v!

 
Esikoiselle ompelin Unikuun käännettävän lippiksen pohjalta muokatulla kaavalla trikoolippiksen. Mustalla tähtipohjalle tikkasin laneilla painamani vihaisen linnun, toisella puolella Tampereella kiertävästä tilkkupussista poimimaani liikennemerkkitrikoota.

 
Myös pienempi sai lintuhatun, toisella puolen Viljamin puodin puudeleita. Kankaiden yönä tilasin Majapuulta kangasta ja paketin mukana tuli kaava lippikseen. Ohje oli puuvillakankaalle eli aika väljä. Koska tein tämän trikoosta, käytin pienintä kokoa. 

Nosh Organicsin kisaan lähetin kuvan ompelemastani neuloslippiksestä. Tämän kaava on luonnollisesti Nosh-lippapipokaava, M-koko. Sopiva esikoiselle, menee myös kuopukselle.

 
Lähiaikoina on juhlittu kahden muunkin eskarilaisen 7v päiviä. Toiselle paketoitiin keltainen lippis, toiselle vihreä. Molemmissa Noshin skoottereita.

Viime aikoihin on liittynyt myös tietynlaista haikeutta. Eskari loppui ja kesän jälkeen alkaa koulutaival. Ryhmä ja tilat pysyvät onneksi samoina, mutta opettaja tietysti vaihtuu.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Onnea valmistuneille!

Kahtena kuluneena viikonloppuna on juhlittu vastavalmistuneita nuoria. Ihania sankareita ja juhlia molemmat. Itselleni ompelin tilaisuuksiin uuden mekon, entinen on kun oli kummasti kutistunut kaapissa.


Kangas on Eurokangas Outletin pakalta, muistaakseni jonkun kangastehtaan näyte-erä tms. Kaava mekkoon löytyi uusimmasta naisten Ottobresta. Ainoa muokkaus oli pääntien nostaminen parilla sentillä kun meinasi tulla liian avara. Opin jopa laittamaan piilovetoketjun kauniisti kolmen purkamisen jälkeen. Tässä oli suurena apuna jossain blogissa julkaistu mekkotutoriaali, valitettavasti en nyt löytänyt tuota mainiota blogia.


Hiukan tärähtanyt otos (lapset kuvausapuna) esittelee arkisemman ompeluksen. Ihan itseäni varten tilasin jopotrikoota, jotta sain tehtyä tunikatopin. Tarpeeseen tuli ja on ollut jatkuvassa käytössä. Kaava on jostain vanhemmasta naisten Ottobresta. Seuraavaa varten itselle: älä lisää saumavaroja kädentielle! SItä saa jopa muutenkin hiukan avartaa.