Pilvivelouria oli jäljellä enää hassun muotoisia suikaleita joista juuri ja juuri sai kuuden suikaleen hameen aikaan. Kangas oli kakkoslaatuista, joten siinä on lähes pystysuora karvaton alue. Tätä peittämään halusin aplikaation, mielessäni oli ilmapallojen varassa lentelevä pupu, mutta tyttöpä tuli itse ilmoittamaan että pilvihameessa kuuluu olla lentokoneella lentävä pupu. Juuri se, eikä mikään muu! Haastetta piisasi vähän liikaakin, enkä ole aivan tyytyväinen, mutta onneksi käyttäjälle kelpasi.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Lippapipoja aurinkohangille
Syksyllä Ottobren ilmestyttyä katselin lippapipon ohjetta kauhulla, se oli mielstäni varsin kummallisen näköinen. Poika alkoi valittaa auringon häikäisevän ja eihän ne viime kesäiset lasit enää mahtuneet päähän, joten pikaratkaiuna ompelin lippapipon. Ja kuten ennenkin on todettu, Ottobren kuvat ja kankaat eivät aina tee oikeutta ihanille malleille: tämähän on loistava! Sydämmellinen on arvatenkin kuopuksen versio ja tummansininen sopii hyvin esikoisen kirjvaan Molon sateenkaarihaalariin.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Kevät tulee!
Tein muutaman pipon lapsille. Trikoiset ovat käännettäviä, vasemmalla on kuopuksen pipot ja oikealla esikoisen. Luulen kyllä että käyttävät ristiin rastiin noita, niin samankokoiset (isot!) päät noilla on.
lauantai 11. helmikuuta 2012
lahjanuttu
torstai 9. helmikuuta 2012
Pikahurautuksia
Sain eilen korjattua tai viimeisteltyä 9 (!!) vaatetta. Yksi niistä on kesämekko ihan itselleni. Ei näytä henkarikuvassa oikein miltään, kun värillinen alavara näkyy kaula-aukosta ja mekon muoto ei erotu. Kerrankin sain tehtyä jotain itselleni, pitäisi tehdä enemmänkin. Pinossa odottaa mm. Nanson paulakukkaa vihreänä.
Yleisön toiveesta sovituskuva ylläolevasta mekosta. Kuten kuvasta huomaa, se olisi parempi kokoa suurempana. Tämä on kai kokoa 34. Kuva on kaksi ja neljävuotiaiden taidonnäyte.
Iltapuhteina omplein tytölle t-paida Ottobre 3/10-lehden kaavalla. Koko on 92cm kun kangas ei kerta kaikkiaan riittänyt suurempaan. Voi olla että pitää tehdä ennen kesää jo uusi, tuo mahtuu harmillisen vähän aikaa päälle.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Yhteissuunnittelua
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Lentopaitoja
Lapsille t-paidat ensi kesään. Kaava Ottobre 1/12 nappilistapaita, koot 104 ja 116. Turhan pitkä paita kesäksi ja kuopuksen kuumailmapallon osat meni sekä värit että kankaat väärinpäin. Aplikoidessa tein myös sen virheen että kaikki kuvan kankaat ovat täysmittaisina joka kohdassa, eli pahimmillaan kuumailmapallon paksuimmassa kohdassa on 4 kerrosta kangasta ja tukikankaat. Toivottavasti pehmenee pesuissa... Käyttäjät kuitenkin tykästyivät niin paljon että varmaan pitävät huolen että noita tulee kyllä käytettyä.
torstai 2. helmikuuta 2012
Uusi juhlamekko suvun uuden tulokkaan juhliin
Lasten serkun ristiäisiin ompelin kuopukselle uuden pukineen, Ottobre 4/11 ohjeella 14 tehty koon 98/104 (leveys/pituus) mekon. Selkään laitoin ohjeesta poiketen napinläpikuminahan, ja onneksi laitoinkin, menee pidempään näin. Materiaali on vakosamettia ja sen takia mekko on ehkä hiukan kömpelön näköinen, ei siis oikein laskeudu. Vaan tulipahan tuokin jämäpala käytettyä! Luonnossa väri o vähän vaaleampi, mutta saa nähdä tuleeko missään muualla käytettyä.
Autotakki automiehelle
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Kaavakokeilu
Tein kaavakokeiluna velourtakin Ottobre 1/11 collegetakin kaavaa mukaillen. Taskut jätin pois, hihansuut, helman ja kauluksen tein resorista ja lyhensin samalla kaulusta ja vetoketjua niin ettei paina pientä käyttäjää. Leveys on koosta 98 ja pituus 104 cm. Näyttää onnistuneelta! Tämä oli tarkoitettu eräälle pikkutytölle 3v lahjaksi, mutta päätyikin omella käyttöön kun iski hupparipula takatalven pakkasilla. Täytyy tehdä synttärisankarille jotain kesäisempää.
Tässä aimmin samalla kaavalla esikoiselle tekemäni n.104-110cm takki. Tässä ei ole tehty muutoksia muualle kuin taskuihin, omasta vanhasta hupparistani ei riittänyt kaavan mukaisiin taskuihin.
Seuraavassa postauksessa on pienelle automiehelle oma versionsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)