Aina voi kuitenkin varautua ompelemaa. Tällä kertaa hankin Stoff & Stilliltä lisäystä kangaskaappiin.
Yhden pienen, mutta sitäkin tarpeellisemman, ompeluksen sain onneksi ennen reissua tehtyä. Tein meille kulkeutuneesta pitkästä (ilmeisesti Vauva-lehden kylkiäisenä joskus jaetusta) kantoliinasta puolittamalla ja renkaat ompelemalla rengasliinan. Meillä on ollut aiemminkin samanlaisesta liinasta tehty rengasliina ja on mielestäni todella hyvä. Tällä kertaa tein olan ompeleet taittamalla reunat vain kertaalleen keskelle, näin olalla ei ole liian leveästi liinaa, mutta kangasta jää kuitenkin niin ohuesti että se ei paina.