Kaava Ottobre 3/16, Kolibri 122 cm. Materiaali pellava EK:n palalaarista, vuorina puuvillabatisti ja helmassa satiininauhalla huoliteltu tylli. Rinnassa tyllisuikaleesta rypytetty ruusuke, joka on ommeltu ensin puuvillanpalalle ja harsittu kiinni mekkoon.
perjantai 27. toukokuuta 2016
torstai 26. toukokuuta 2016
Keltaista kesään!
HommaHuoneen kuukauden väri on keltainen. Sitäpä siis täälläkin on hiukan ommeltu. Työn alle pääsi mekko ihanasta EK:n 3€/m hiukan joustavasta puuvillasta ja kuopuselle huppari Murun luomupuuvillaneulospaloista.
Mekon kaava Ottobre 3/15. Koko jälleen 122 cm. Istuu olalta tosi huonosti kun ohjeen vastaisesti olin itsepäinen ja ompelin vuorin, päällisen ja hihan toisiins kiinni hihan matkalta pukemisen helpottamiseksi. No, eiväthän ne kulje samassa kohtaa vaan kinnaavat. Olen jo ehtinyt purkaa uorin irti ja huolitella irtonaiseksi hihan kohdalta, mutta uusia kuvi ei tyttö halunnut ottaa.
Kuopuksen huppari Ottobre 3/16 Sunny Day. Koko 74 cm. Söpö kaava, toivottavasti on hyvän näköinen päälläkin
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Pieninkin pihalle
Isomman lapsen housujen leikkaamisen jälkeen verkkaria oli jäljellä sopivasti vauvan housuihin. Eipä tartu hiekka kiinni kun möyrii hiekkiksellä. Ainoa vaan että eiväthän nuo pysy päällä kun kuminauha on liian pehmeää suhteessa jämäkkään housukankaaseen...
Samalla hurautin trikootakin Ottobre 1/16, Multistripe -bodyn kaavalla koossa 68 cm. Pätkäisin vain kaavan juuri ennen jalanteitä. Tämä kaava on hiukan leveämpää mallia kuin esim. Kisuliini, joten se sopii hoikalle vauvalle juuri passelisti bodyn päälle puettaviin paitoihin. Kiinnitykseen laitoin kolme sydämenmuotoista KAM-nepparia.
Molemmat kankaat Nextiilistä :)
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Jumppaan!
Juuri kun totesin että pieneksi jääneillä verkkareilla on ollut niin vähän käyttöä että uusia ei tarvitse hankkia, kysyi tyttö niiden perään. Olisivat kuulemma kätevät eskarin ulkoiluilla. No, mikäs tehdessä kun Tampereen Nextiilistä löytyi pala verkkarikangasta 4€/kg ja siitä vielä -50%. Ei montaakymmentä senttiä tullut pöksyille hintaa! Lahkeissa oleva resori on ulkoiluvaatteisiin tarkoitettua tekokuituista, joten sekään ei kerää likaa ja pölyä. Hiostavathan nuo housut ovat, mutta aika käytännölliset.
Housut Saimi-svetarihouuskaavalla, Ottobre 1/09. Koko 116 cm.
Paita on pakko-ompelus tämänpäiväiseen voimistelun kevätnäytökseen. Valkoinen toppi oli pukeutumisohjeena, onneksi ei mikään sen monimutkaisemmpi. Vähän iso tuosta tuli, uusi kaava yllätti jälleen. No, helma jää hamosen alle joten ei väliä.
Isoveljeltä jääneet tennarit olivat kuulemma rumat. Äiti tuunaa niin johan kelpaa! Muutama tähti Tigerin silityskalvosta ja kengät on pelastettu!
lauantai 21. toukokuuta 2016
Vielä kerran!
Eli taas tunika! Tällä kertaa kankaan korkeus ei ihan riittänyt paitaan, joten jouduin tekemään jatkon. Tein siitä sitten samantien ihan näkyvän peplum-tyyppisen helman, jolloin tämä muuttui paidasta selkeästi tunikaksi.
Ottobre 3/16, 12. 122cm, Funny Fingers. Tällä asulla lähdettiin kaverin synttärijuhliin tänään.
torstai 19. toukokuuta 2016
Lisää kesätunikoita
Viime postauksessa oli tunika pikkuiselle tytöllemme. Kokeilin kaavaa myös isommalle, suurimmassa koossa eli 122 cm. Täytyy sanoa että aikamoinen skaala kaavassa kun kokoja on aivan vauvasta lähes kouluikäiselle! Vaan hyvin näyttää toimivan.
Ottobre 3/16, 12. 122 cm Funny Fingers. Kankaana Stoff & Stillin ihana sydäntrikoo. Isommalle tytölle tämä on selvästi vain hiukan tavallista pidempi ja leveämpi paita. Varmasti ihanan viileä kesäksi!
Kesäpingviinejä
Ottobren 3/16, 12. Funny Fingers pääsi kokeiluun. Hauska kaava, vähän kuin tunika, mutta ei mene konttavalla polvien alle kun on niin lyhyt. Pienensin kaavan kokoon 74 cm, kun kaavassa koot alkoivat vasta 80 sentistä. Hapsut jätin pois.
Olalta ja hihasta tämä istuu hyvin, mutta pääntietä pienennän ja etuosaa kavennan hiukan seuraavaan.
tiistai 10. toukokuuta 2016
Perhosia!
Perhosiakin on tämä lämmin sää jo tuonut pihaan! Perhosia on myös tytön mekon yläosassa. Tämän mekon ompelin eräänä yönä ompeluhaasteen myötä. Ompeluaikaa oli 21-23, mutta inspiroiduin teemana olleista kuvista vasta 21.30 ja keksin että mekkohan minun on tehtävä. Jälleen mennään tilkkujen käytön merkeissä. Kaavaa ei oikeastaan ollut, vaan sovelsin yläosaan jotain hihattoman kaavaa ja helman tein sen mukaan mitä kankaita oli.
Koko 122 cm, kaavaa ei ollut.
Ps.HommaHuoneen vuoden värit -haasteessa olisi keltaisen vuoro, saa nähdä missä sitä minun blogissani nähdään.
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Lämmintä pukkaa
Vaikka on vasta ohitettu äitienpäivä niin hellettä meinaa pukata. Isoimman lapsen vaatekaapissa ei vieläkään ole riittävästi lämpimän sään vaatteita, ilmeisesti mittaa on tullut lisää sitten viime kesän.
Tähänkin t-paitaan sai mukavasti käytettyä tilkkuja. Kaava Ottobre 3/16, koko 140 cm.
maanantai 2. toukokuuta 2016
Keskimmäiselle kevätsäähän
Keskimmäisellä ei ollut lämpenevään kevät-kesäsäähän sopivaa takkia. Esikoisen vanha on korjattuna kevlannut hyvin eskariin, mutta se on jo aika paksu ja pinttynyt. Reiman 3e/m kankaasta tuli oiva takki. Edes saumoja en teipannut, jotta paksuutta ei tulisi turhaan ja kun vetoketju ei kuitenkaan pidä kaatosadetta.
Vyötäröllä on säädettävä kuminauha, hupun pääntiellä ilman säätöä. Yhden läpällisen ja vetoketjullisen taskun lisäsin nenäliinoille ja puhelimelle. Toiseen hihaan laitoin heijastimen näkyvyyttä lisäämään. Hintaa tällekin tuli alle 4e, kun vuorikankaat ovat Marimekon edullista sekä hupussa pala jostain projektista jäänyttä ja kuminauhat ja stopparit kierrätyksestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)