Mm. tätä Ikasyrin haastepussukkaa oli hyvää aikaa ommella sillä välin kun mies oli pitkällä pyörälenkillä. Hän aikoo päästä keskuussa erään ruotsalaisen lammikon ympäri pyöräillen ja se vaatii paljon harjoitusta alle. Ompeluaikaa siis on iltaisin, kun en voi mennä mihinkään vaan vahdin nukkuvia naperoita. Kaava löytyy täältä, aika ihana malli vaihtelun vuoksi. Tämän pussukan kankailla on tunnearvoa ja siksikin olen kovin tyytyväinen että tämä onnistui (vetoketjua myöten kerrankin!).
Lapset vaihtavat ryhmää ensi syksynä, joten kiitokseksi hoitajille ompelin tällaset peruspussukat.
Olohuone-keittiömme sai kaksi viimeistä verhoa paikoilleen. Näiden ompelu ei ottanut sujuakseen. Kangas on jotain tekokuitua Eurokankaasta. Mittasin tarkasti, leikkasin ja ompelin käänteet. Viime töikseni ennen ripustusta päätin silittää pahimmat rypyt pois ja eikös mokoma kutistuneet sivusuunnassa! Yleensä kankaat vetävät kasaan pituudessa, joten yllätys oli ongelmallinen kun paneelien kiinnitysosat on suunniteltu 60 cm leveälle verholle. No, sain ne kuitenkin ikkunaan vaikka en olekaan tyytyväinen.
Yhden miehen iltalenkin aikaan ompelin lapsille kesäpetivaatteet. Talvisin he käyttävät aikuisten kokoisia pussilakanoita ja peittoja, mutta kesäksi ne ovat aika kuumat. Nyt naperot saivat 130x150 cm pussilakanat ja niiden sisään ohuen ohuet fleecepeitot. Pilvityynyliinoissa ja perhospussilakanoissa on molemmissa toinen puoli valkoinen, eli huoneen ilmettä on helppo muuttaa pedatessa.
Eräälle pikkuiselle ompelin vauvalahjaksi kesälippiksen. Tässä on niskassa resori pitämässä päähinettä päässä, mutta vuorin jätin kesähatusta pois. Vaikka päänympärys oli kaavassani vain 40 cm, menee tämä taatusti isompaan päähän, niin joustava tuo ihana pupuperhe-kangas on. Ehkä ensi kesänä on sopivampi ;)