maanantai 20. toukokuuta 2013

Eläimellistä

Lapet saivat lisää eläinaiheisia vaatteita ja itsellenikin ompelin jotain pientä.

Mummu lähetti esikoiselle Angry Birds -neuleen ja voitte kuvitella että tästä tuli suosikki! Juuri sopivan mittainenkin tämän kesän paidaksi eli aivan nappivaate. Huomatkaa irronneet alahampaat, ne piti ehdottomasti saada näyttää. Onneksi muut huolehtivat lastemme neulevaatepuolesta, se kun ei oikein luonnistu minulta. Kiitos Mummu!


Kuopukselle ompelin puputunikan kun hän niin toivoi tuota kangasta itselleen Triteksiltä. Kaavana on Hoops (3/12, 14. 110 cm) jonka helmaa jatkoin pienellä röyhelöllä kun tuo 40 cm suikale olisi muuten ollut hiukan lyhyt paitaan. Kuopuksen housut on ommeltu samasta metrin palasta joustocollegea kuin minun ja esikoisen housut, ei riittänyt enää leggareihin niin tuli shortsit. Kaava noihin löytyy lehdestä 3/11, 5 Bubble Stripes suurennettuna kokoon 98 cm. Erittäin reilu kaava, jopa 92 cm olisi voinut riittää.



Itselleni en ommellut enää eläimiä, vaan yksivärisen härpäkkeen hihattomien toppien päällä pidettäväksi ja vielä yhden topin. Härpäkkeen kaava on muokattu lehden 5/12, 8. 38 Patchwork-paidan kaavasta. Pääntielle pitää seuraavassa laittaa framilonia, se viukan venähti kun ompelin joustavalla suoralla tikillä käännettä. Topin kaava on sama vanha 2/10, 19. koossa 38. 



4 kommenttia:

  1. Siis aivan ihania ompeluksi. Vitsit, kun olet tuottelias. JA täytyy sanoa, että tuo "härpäke" näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä hihankorvike on ollut jo paljon käytössä. Ja oli niin helppo ommellakin että ihme jos en tee vastaavaa parissa muussakin värissä.

      Poista
  2. Onpas kivoja ja olet ollut ahkera ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää käyttää hyvä draivi hyödyksi ;) TOsin kunhan olen blogannut kaikki ompelukset niin tulee hiukan taukoa, lomalle en tällä kertaa ottanut koneita mukaan.

      Poista