sunnuntai 2. joulukuuta 2012

2. luukku

Tämän aamun pussin avaaja todella keskittyi työhönsä. Pussista paljastui maukkaita koristeita leivontapuuhiin, nimittäin monenlaisia karkkeja.


Ranskanpastilleja päätyi mm. tämän ilmeikkään pikku Myyn mekonnapeiksi.

Toffeepalloja aseteltiin linnan pihan lumipalloiksi. Tarkkanäköinen voi huomata myös yläpihan lakritsatykinkuulat.

Sillä välin kun lapset koristelivat eilen leivottuja pipareita, minä kokosin linnaa. Ylhäällä prinsessa vilkuttaa prinssille, takapihalla hevonen rouskuttelee herkkuja. Piparkakkulinnan ohje ja kaavat on täältä.

Tässä vielä eilen askartelemiamme kortteja. Kuopuksen kuuset on itse leikattu kartongista, esikoisen kuuset tammenlehtiä. Lumihanki on piirretty ihan vahakynällä ja koristelut on tehty liimalla, kimalteilla ja irtotähdillä  sekä latvatähti leimaamalla. Hyvänjouluntoivotukset ovat irrallisia kirjanmerkkejä, joten nämä toimivat samalla myös pienenä lahjana päiväkodin aikuisille ja kerhotädeille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti