sunnuntai 4. elokuuta 2013

Poikain kuukausi

FB:n SAumanvara-ryhmässä vietetään poikien kuukautta. Haasteena siis ommella tässä kuussa erityisesti pojille jotain. Tämä sopiikin alkukuun ompeluksiini kuin nenä päähän. Ei siis vaikea arvata kuka seuraavassa kuvassa piileskelee. Mutta minkä sisällä?


 
No tietenkin Eskarilainen uusissa vaatteissaan. Tällä kertaa tein vaatteet jo 128 cm kaavoilla, jotta mahtuisivat vielä nesi kesänäkin. T-paidan kaava on lehdestä Ottobre 3/12 ja housut 4/12.
 Inspiraationa tähän paitaan toimi toisen hihan tähtikangas. Palan sain FB:n Tampereen ompeluelämää-ryhmän tilkkupussista.
  Farkut on tehty kierrätyskeskuksesta pelastetuista aikuisten housuista, joten en noudattanut ohjetta aivan tarkalleen vaan sovelsin sopivissa kohdin. Vyötärölle laitoin kuminauhakujan resorista. Sen sisältä löytyy selän puolelta kuminauhaa joka edessä jatkuu resorista tehtyinä kiristysnaruina. Koristeena vyölenkit. Lahkeisiin lisäsin resorit, joten lahkeet ovat ainakin 5 cm pidemmät kuin ohjeessa. (Toisen kuvan lahje on kärsniyt kuvankäsittelyssä, oikeasti se on ensimmäisen kuvan kaltainen suora ja kaunis.)
Vietimme eilen jälleen tuottoisia minilaneja Miinan kanssa. Päivän työni oli tilkkupeitto, jonka viimeistelin vielä illalla kotona. Olen käyttänyt tähän kesäkuussa hankkimiani Muru-tilkkuja, joita peittoon meni 130 kappaletta. Taustakangas on Triteksiltä ostettua luonnonvalkoista joustocollegea, jonka käänsin etupuolelle. Kulmat leikkasin vinoon, niin ettei tähän tullut ylimääräisiä saumoja kun en halunnut tehdä reunoja erillisistä kaistaleista.

Tässä vielä pino, joka kotiutui minulle TOE:n tilkkupussista. Näiden lisäksi otin pienempiäkin, mutta t-paidan hihaa pienempiä en kuvannut. Aika kivoja, näitä tulette näkemään lähiaikoina! Tilalle koitin laittaa samankokoista ja -tyyppisiä kankaita, mm. kuviotrikoita (pipo-, tai hihapaloiksi sopivia) sekä reilun läjän Murutilkkuja (pipoja tai paidan osia ;)

3 kommenttia:

  1. Voi kuinka hauska tuo tilkkupeitto on. Tykkaan kovasti. Tikkasitko taustaan kiinni mitenkaan? Ja laitoitko valiin mitaan vanua vai jatitko ilman, kevyeksi versioksi? Hieno tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkasin kankaat kiinni toisiinsa neljällä isolla ympyrällä (ison lautasen kokoisia) ja lisäksi reunuksen ja tilkkujen rajalta koko peiton ympäri. Väliin en laittanut mitään, kun mielstäni tuo on jo niin lämmin ja iso ilmankin että riittää köllöttelyyn ilmankin. Kokoa tällä peitolla on n.160 x 120 cm.

      Poista
    2. Kiitti kun vastasit. :) Ma tilkkuilen kanssa..... tai siis nyt on jaanyt tilkkuilut useammaksi vuodeksi kun en saa levitettya lattialle mitaan ilman etta mun innokkaat avustajat tulevat jarjestelemaan paloja uuteen uskoon. :) Tosi hieno on!

      Poista