maanantai 26. marraskuuta 2012

Kädentaitomessuilta tuliaisia ja Mummulle matkahuiveja

Tampereella oli kädentaitomessut reilu viikko sitten. Kovin paljon en onneksi intoutunut ostamaan, mitä nyt vähän askartelutarvikkeita ja jokunen kerä ihanan vihreää lankaa. Lisäksi tein yllätyspussitilauksen Rosa Matildalle Muru-neuloksista. Lupaus oli saada pussillinen kankaita 20 eurolla ja jopa väritoiveita tiedusteltiin.


Aivan mielettömän ihanan paketin sainkin hakea tänään postista. Paketista paljastui ähes 2,5 kg kankaita: 3,5m isompia paloja ja lisäksi iso pino pienempiä paloja hihoihin, huppuihin, taskuihin ja aplikointiin. Juuri niitä kankaita, joita olisin itsekin valinnut. Nämä pääsevät varmasti käyttöön viimeistä tilkkua myöten.

Valmiitakin ompeluksia alkaa tulla. Valmistelen jo joulujuttuja ja niistä kerron myöhemmin enemmän, mutta lasten isovanhemmat lähtevät reissuun jo ennen joulua, joten kaikkea ei voi jättää viime tinkaan. Mummu saa matkalle mukaan toiveiden mukaisesti toteutetun huivin. Tuubihuivi on ohutta ja mukavaa tummanruskeaa trikoota, toivottavasti sopii bikinien väriin.
 
Lisäksi laitan postiin vaaleanpunaisen huivin, joka jäi hiukan matakalsi kun kangasta ei kerta kaikkiaan ollut enempää. Näillä on leveyttä 50 cm ja korkeutta ruskealla 50 cm, punaisella sen verran kuin kangasta riitti. Saumanvaroja en lisännyt.

11 kommenttia:

  1. Kateus iskee. Tuossa on varmaan yli satasen kankaat. Ja sellasia mitä ei normaalisti saa. Eli onnittelut löydöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuossa on ihan mieletön paketti kankaita. Mitkäs noisat on sellaisia mitä ei helposti saa?

      Poista
  2. Mäkin oon hirveän kade! Kävin sitäpaitsi myös rosa matildan pöydän luon akuikuilemassa mutten sitten kysellyt mitään kun ei näkynyt muruja. Voi kökkö!! :(

    Mutta ihania ompeluhetkiä sulle! :) aika aarre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä yllätyspaketit olivat jo loppu kun tulit kohdalle? Minulle myyjä nimittäin oikein tyrkytti pakettia, kun aluksi epäröin että uskallanko tilata kun pelkäsin että paketti on täynnä pikkusilppua.

      Poista
  3. Murut <3

    Ja hauska tuubihuivi. Onko tuo auki molemmista päistä?

    -k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä saakko meidän murut muruja jo jouluksi :) Tuubihuivi on auki molemmista päistä, kuten kaupan versioissakin.

      Poista
  4. Näyttäisi, että tosi moni noista saamistasi Muruista ei edes kuulu myyntikankaisiin. :)

    VastaaPoista
  5. ...eli siis ovat niitä mistä itse tekevät vaatteita. Ihania Muruja!

    VastaaPoista
  6. Nyt myöhemmin näistä ommelleena on ollut hauska huomata, että kankaat ovat todella sellaisia mistä tekevät myyntiin tuotteita. Paloissa on mm. valmiiksi leikattuja huppuja yms. :D

    VastaaPoista