lauantai 23. helmikuuta 2013

Vihdoin esikoisellekin

Nyt esikoinenkin sai kevättakkinsa. Edellinen yritys meni ns. puihin. Nyt oli ompelun suhteen parempi onni ja takista tuli lähes täydellinen. Juuri sopivasti kasvunvaraa, ihanan veikeä isojen poikien malli ja pienet yksityiskohdat toivat sopivasti haastetta malliin.


 Malli löytyy lehdestä Ottobre 4/11, 40. pienennetty koosta 128 cm kokoon 122cm. Himpun pidempi helma ja lyhyemmät (!) hihat olisi saanut olla, mutta varsin mukiinmenevä näinkin. Muutama pieni ompeluvirhekin tuli, mutta enpäs kerrokaan niitä, saatte etsiä itse.

 Kangas on Miinalta, kiitos vaan :) Tätä oli jäljellä juuri sopivasti takkiin riittävä pala, jäljelle jäi vain pari 20x10 cm tilkkua. Poika oli onneksi iloinen tästäkin takista, vaikka ei päässytkään suunnittelemaan mallia ja väriä itse. Vuoriksi valitsin jotain paksuhkoa urheilutrikoota, sillä ajattelin että se on lämpimämpi kuin varsinainen vuorikangas ja varmasti myös mukavamman tuntuinen vaikka t-paidan päällä. Hihansuun kohdalla on lisäksi pätkä liukasta vuorikangasta ja kauluksen nurja puoli on vuoritettu puuvillatrikoolla.

 

Huoliteltua ulkonäköä antavat muun muassa tikattu helmaresori, kaitaletaskut nepparikiinnityksellä, hihansuuresorit sekä vetoketjun tuulilista. Ja tietysti ripustuslenkki, jonka kerrankin muistin laittaa ajoissa paikoilleen.

7 kommenttia:

  1. Tuli tosi upea! :D Ja sä oot nopea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on kun inspiraatio iskee :D Kiitos kankaasta, pääsi hyvään käyttöön.

      Poista
  2. Todella hieno vaate jota kelpaa esitelläkin :)

    VastaaPoista
  3. On upea takki! Ihailen taitoasi!

    VastaaPoista
  4. Onpas mielettömän hieno ja olet kyllä tosi taitava, kun saat loihdittua jotain näin hienoa.

    VastaaPoista
  5. =) Mun piti palata katsomaan tätä takkia vielä uudestaan.

    VastaaPoista