tiistai 5. kesäkuuta 2012

Motivaatiomekko

Sekä minun että mieheni ystävät menevät naimisiin tässä kuussa. Häät ovat ihania, mutta tällä kertaa en suostu menemään ylioppilasjuhlavaatteillani. Niistä juhlista on kohta kymmenen vuotta, joten ne ovat auttamattomasti liian pieniä. Uuden mekon ompelu tuli mieleeni vasta viime viikolla kun Triteksillä oli ihanaa mekkokangasta. Olihan se alettava hommiin! Mieleistä kaavaa ei löytynyt, joten yhdistelin useammasta ja pääsin juuri siihen lopputulokseen, josta haaveilinkin. Mutta... tästä tuli aikamoinen motivaatiomekko, sillä ympärysmitta olisi saanut olla 1-2 cm enemmän. Sovitusversio oli liian suuri, joten summamutikassa pienentelin liiankin kanssa.



Kysymys kuuluukin: pikainen laihdutuskuuri vai tukisukkahousut?

P.S. Näin jälkikäteen analysoidessa tulin tulokseen, että olisi pitänyt kaventaa sivuista vain ylälaidasta, leveälanteisena ja pallomahaisena kävi nyt niin että vatsasta kiristää. Toisaalta kainaloiden alta istuu nyt nätisti!

P.P.S. Avasin selän laskoksia, molemmista vähensin puolet sisäänotosta ja leikkasin uuden takahelmakappaleen. Tällä konstilla sain ympärysmittaan lähes kaksi senttiä lisää tilaa. Nyt ei kiristä mahasta, voin istua ja jopa syödä juhlissa!

5 kommenttia:

  1. Kokeile jättää pois vehnä ja muu turvottava hiilihydraattinen ruoka :) Mekko on kyllä hieno, tyylikkään yksinkertainen jonka saa vaikka minkälaiseksi muuttelemalla asusteita :)

    VastaaPoista
  2. Ihana mekko! Sopii päälle kuitenkin! Niin pienestä kiinni, että kokeile tukisukkahousuja =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos mieltälämmittävistä kommenteista :) Taidan ottaa käyttöön molemmat konstit, jotta voisin juhlissa nauttia paitsi hengittämisestä niin myös ruokapöydän antimista.

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva malli! Ihanko itse sävelsit, vai onko kaava ehkä nyysittävissä jostain... ;)

    VastaaPoista
  5. Tämä on sävelletty kolmea mekko- ja paitakaavaa yhdistelemällä ja loput on keksitty omasta päästä. Ainakin pari Suurta Käsityölehteä ja yksi Burda oli levällään lattialla kun tätä tein :D

    VastaaPoista