Viikko sitten juhlittiin lastemme synttäreitä. Esikoinen täytti toukokuun lopussa 5v ja kuopus täyttää heinäkuun alussa 3v. Tänä vuonna laiska äiti päätti järjestää yhdet isot juhlat useampien pienten sijaan, joten ystävät, tuttavat ja naapurit kutsuttiin pihajuhliin. Pahaksi onneksemme alkoi sataa vettä tuntia enne juhlien alkua ja oli pakko siirtyä sisälle juhlimaan. Lämmin tunnelma syntyi kun 40 ihmistä siirtyi 70 neliöön.
Päivän tähdet nauttivat olostaan, olivathan lähes kaikki heidän kaverinsa paikalla! Esikoisesta en ehtinyt saada yhtään hyvää kuvaa, niin kiire oli.
Olin vuokrannut pomppulinnankin ja sateesta huolimatta kaikki halukkaat pääsivät pomppimaan viimeistään kotiinlähdön aikaan.
Tunneli saavutti myös suurta suosiota, mutta se on kai hauskempi kaalimatona kuin ryömittävänä versiona. IIK!
Ruokaa oli runsaasti ja kaikki näyttivät löytävän jotain lautaselleen. Krokotiilin vihreän herkkumehun ja pellen punaisen sekamehun kanssa saattoi nauttia makaronisalaattia, makkaraa ja pikkusuolaisia. Tarjoilu oli tarkoituksella yksinkertaista kun ruokittavia oli niinkin paljon.
Herkkuna oli (lapsille) jäätelöä. Siskoni hoiteli ansiokkaasti jäätelökioskia, josta sai valita itselleen jäätelöä kolmesta mausta, kastiketta, vaahtokarkkeja ja tietysti strösseliä. Koristehörsylä kruunasi annoksen. Lasten kanssa askarrellut hyrrät menivät vähän hukkaan, kun niitä ei voinut laittaa ulos pyörimään vesisateen takia. (Neliskanttinen keppi, helmi, hyrrä, helmi, ohut naula)
Kakkuakin oli tarjolla. Mango-mansikkajuustokakku ei ollut liian makeaa, joten erityisesti aikuiset pitivät siitä.
Lapsille kerääntyi hurja määrä lahjoja, mutta onneksi ne olivat ihanan käytännöllisiä. Askartelupakkauksia, puuhakirjoja, pelejä ja legoja. Ei mitään mikä jäisi lojumaan nurkkiin juhlien jälkeen! Myös vieraat saivat jotain mukaansa juhlista: jäätelöä sai kaivaa itselleen mukaansa kylmälaukusta. (Ohje jossain Suuressa Käsityölehdessä)
Kyläilemään jääneiden siskojeni kanssa järjestettiin seuraavan päivän ihanassa säässä pienet rääppiäiset. Grillattiin, syötiin pihalla, lapset pomppivat pomppulinnassa ja söivät teltassa jonka ompelin juhlia varten. (Oma kaava, mitoitettu pihatolppien mukaan)
Oivalliset synttärijuhlat teillä ollu :) Varmasti lapsille mieleiset!
VastaaPoistaKyllähän nuo lapset nauttivat aivan täysillä :) Heitä ei onneksi haitannut kun kaikki suunnitelmat eivät sään takia ihan toteutuneetkaan.
VastaaPoistaIhanat juhlat! Onnea molemmille ja sulle hurjasta ahkeroinnista! Mitä kustansi tuollaisen pomppulinnan vuokra? Pitikö se itse noutaa ja kuinka kaukaa ja oliko kovinkin haasteellista saada se pystyyn?
VastaaPoistaKiitos :) Vuokra oli 75€, itse piti noutaa ja palauttaa. Farmarin takakonttiin mahtui kun kaatoi penkit nurin eli omalla autolla sai mies tuon haettua. Hakumatkaa ei tullut meiltä paljoakaan, mutta sehän riippuu siitä missä asuu ja mistä vuokraa ;) (googlettamalla löytyy firmoja/yhdistyksiä jotka vuokraavat.) Pystytys onnistui kun laittoi töpselin seinään jatkojohdolla ja odotti viisi minuuttia eli ei olisi helpompaa voinut olla. Ja lapset nauttivat!
VastaaPoistaYllättävän kohtuullisen hintaista. Kuulostaa kyllä loistavalta idealta - täytyy pistää korvan taakse.
VastaaPoista