Hauskojen vaateompelusten lisäksi näin suuri leiri vaatii lapsi- tai ainakin vauvaperheeltä aika paljon valmistautumista. Kaikenmoista pientä on siis tullut paininjalan alta viime päivinä (onneksi mies on ollut lomalla...)
Ruokailuväline- ja hammasharjapusseja, sekä kuopukselle iso ruokailuessu. Essussa on resoria pääntiellä ja hihansuissa, jotta voidaan minimoida pyykin määrä kun paita ei pääse kastumaan
Ison telttamme keskiosassa ei ole lainkaan pohjakangasta. Siihen huolittelin kanttinauhan avulla vedenpitävän kankaan kankaan, ettei makuupusseihin kulkeutuisi ihan koko Evon luonto.
Lasten reppuihin piti ommella sadesuojat kun säästä ei aina etukäteen tiedä. Kangas on (ehkä Reiman?) ulkoiluvaatekangasta Nextiilistä ja vetoketju ja klipsut naapurin loppuunkäytetystä takista.
Suoja pysyy hyvin paikallaan napakan ja repun koon mukaan säädettävän kuminauhan ansiosta. Punainen naru takaa tallessa pysymisen: lapsilla on tiukka kielto irroittaa narua leirin aikana. Sadesuojan saa repun myös talteen repun etutaskuun irroittamatta narua paikaltaan.
Sadesuojan paikallaanpysymistä auttaa myös repun selkänojan ja olkahihnojen välistä menevä kuminauha. Kumppari on purettu keskimmäisen kurahousuista, kun hän halusi Roihulle mieluummin vyötärömalliset sadehousut. Äitihän pätkäisi ja ompeli! Kuminauha klpseineen pääsi siis uusiokäyttöön. Varsinaisia hyvänmielen ompeluksia: nopeasti siistiä ja käyttökelpoista, mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Hintaa tuli n.0,75€/ 2 sadesuojaa.
Entä jos ei sadakaan? No, itikoitaon ainakin! Kuopukselle pitkää ja kevyttä, eli trikoohousut uusimman Ottobren (Ottobre kids 4/16, malli Zebra, koko 74 cm + lahkeeseen 3 cm ylimääräistä ja olkaimiin vain 5 cm)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti