maanantai 15. helmikuuta 2016

Hempeää helmikuuta Seliasta ja kirppikseltä

Selian tilkkupaketin tuhoaminen on jatkunut tässä muiden ompelusten ohella. Pussissa oli soiro, joka olisi juuri riittänyt t-paidan hihoihin, mutta sellaiselle ei ollut nyt tarvetta. Onneksi hoksasin, että alushousut ovat sunnilleen yhtä korkeat kuin paidanhiha! pala riitti 1,5 pikkareihin.


Kuviollisten housujen kangas elastaanitrikoota, vaaleanpunaisten alunperin bodyyn ostettua viskoositrikoota. Liru viskoositrikoo ei ole parhaimmillaan vauvanvaatteessa, mutta oivat alushousut siitä tuli. Venyy ja paukkuu eikä varmasti purista. Kaikissa alushousuissa on kokeena erilaista kuminauhaa kujaan ommeltuna. Paras on ollut FOE eli yleisemmin kestovaippakäytössä tunnettu joustokanttinauha. Näissä olen ommellut sen reunaan kiinni ennen kääntöä. Sen sijaan halpakaupassa myyty "erittäin pehmeä" kuminauha on kamalan kovan tuntuista, vaikkakin ohutta.

Tyttären tunika on kotoisin kirppikseltä. Jonkun muun ompelema ihanuus, alunperin pääntiellä ja hihansuissa oli kuminauhakuja. Tytär oli kuitenkin sitä mieltä että kuminauha puristi, joten ratkoin saumat auki, kavensin tunikaa ylhäältä ja ompelin uudelleen kasaan viimeistellen resorilla. Hihansuihin olisin lisännyt vielä framilonia, mutta se on nyt lopussa omista varastoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti