lauantai 30. toukokuuta 2015

Koululaisen uusi huone

Pari vuotta sitten kun tähän muutettiin, nimettiin yksi makuuhuoneista lastenhuoneeksi ja toinen aikuisten makuuhuoneeksi. Kolmas kamari jäi yleis- ja työhuonekäyttöön. Sen sisustamiseen ei paljon panostettu, sillä tavarat peittivät lähes kaikkia se seiniä. Yhdelle seinälle kasattiin suuri kirjahylly, toiselle vierassänky ja seinälle polkupyörä. Takaseinän täytti kiinteä kaappi. Nyt tavoitteena oli fiksailla huoneesta koululaispojan käyttöön sopiva, kuitenkin siten että sisustus kelpaisi useammankin vuoden eikä pelkästään alkuopetusaikaa.

Tässä työhuone ennen pintaremonttia.

Ja tässä heti remontin ja muuton jälkeen. Kuten tällaisilla huoneilla on tapana, tavaraa löllyi joka nurkassa  ja huonetta oli hankala pitää järjestyksessä.

Suuret kirjahyllyt poistettiin (tavarat vanhempien murheiksi meidän makkariin) ja tilalle asennettiin pari kevyttä piilokannakehyllyä. Hyllyt maalasin tomaatinpunaisiksi. Ps. Ikean Lack-hyllyt ovat helmpompia kiinnittää ja tukevampia kuin nämä aikoinaan kai Iskusta ostetut. Pätkä Lundia-hyllyä jätettiin kirjoituspöydän viereen kirjoille ja legoille.

Huoneen ovi vaihdettiin liukuoveen, koska liukuovi antaa aivan eri tavalla käyttötilaa huoneeseen. Tavallinen ovi vie huoneesta neliömetrin tilaa aivan hukkaan. Koska ovea ei voinut asentaa seinän väliin näin jälkikäteen, niin ruvasimme kirjahyllyn taakse vanerilevyn taustelevyksi. Näin pikkulegot eivät päädy ove alle jumittamaan sitä paikoilleen.

Matto löytyi Kodin1:stä ja sopii oven sävyyn täydellisesti.

Tuunasin pieniä yksityiskohtia huoneen tyyliin sopivaksi. Ikean Moppe-lipasto ja puiset lehtikotelot saivat pintaansa sama tomaatinpunaista maalia kuin seinähyllytkin. Lisäksi päällystin lipastonlatikoiden etupaneelit tapetinpaloilla.

Parhaiden legorakennelmien yläpuolelle ostettiin Star Wars -juliste, hiukan vanhempaa tyyliä edustava. Täytyy vielä keksiä konsti, jolla julisteen saisi suoraksi.

Sängyn taakse valittiin Mikki Hiiri -sarjakuvatapettia. Tämä sopii pojan tyliin kuin nenä päähän ja miellyttää äitiäkin, sillä lähes mustavalkoisena luulisin sen kelpaavan myös teini-iän lähestyessä. Seinälle tilasin kellon netin kautta, sillä niissä liikkeissä joissa ehdin käydä etsiskelemässä, ei ollut väreihin sopivaa mallia tarjolla.

Yöpöydäksi ostettin Ikean puunvärinen Trofast-seinäsäilytyskasluste, joka maalattiin ja käännettiin pystyyn. Se seisoo lattialla ja toimii hyvin iltalukemisten säilytyspaikkana sekä lampun kiinnikkeenä. Näin saatiin vähennettyä seinään tehtävien reikien määrää. Tästä kuvasta näkyy hyvin myös tapetti. Tämä tapetti näyttää kuuluvan ainakin Kodin Terran ja K-raudan valikoimiin (n.60-70e/rulla), mutta ebayn kautta saimme parilla kympillä kaksi rullaa. Huoneen värit, tomaatinpunainen ja tummanharmaa, sekä hiukan punaiseen taittava valkoinen, on poimittu tapetista.

Suuret kiitokset lasten Ukille ja Mummulle, olitte jälleen korvaamaton remonttiapu <3 
Kyllä nyt passaa koululaisen viettää kesälomaansa :)

3 kommenttia:

  1. Ilmeisesti itse valittu sisustus miellyttää enemmän kuin vanha huone, sillä unetkin ovat parantuneet uuden huoneen myötä :)

    VastaaPoista