sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kaksi ja puoli

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille <3

Meillä äitienpäivää on vietetty rauhallisissa merkeissä lasten kanssa. Mies on auttanut lapsia laittamaan aamiaista ja muuta asiaankuuluvaa. Minä sain ompeluaikaakin, käytin sen pinnasängyn reunapehmusteen uudistamiseen.


Pehmusteeseen käytin violettia lakanakangasta ja Viljamin Puodin Kuokkavieraat-puuvillaa, samaa kuin mitä käytin vauvan  makuupussin päällystämiseen. Pinnasänky on tavallista pienempi, vain 40 cm leveä. Leveämpi vauvansänky olisi tukkinut perheen aikuisväen vaatekaapille pääsyn kokonaan.


Oman sänkymme päätyyn ompelin puuvaillaisen tukkeen. Jo kissa on pudonnut niin monta kertaa sängynpäädyn ja patjan välistä lattialle, että en halunnut joutua stressaamaan vauvan sängyssä pysymistä. On tässä elämässä tärkeämpiäkin stressinaiheita :D Este on tummanviolettia lakanakangasta ja kiinni puuvillanauhoilla takaa.


Saattaa tuntua hassulta että valmistelen näin innolla maha-asukkaan saapumista, vaikka laskettuun aikaan on vielä 2,5 kuukautta. Tämä vauva muistuttaa olemassaolostaan sen verran vahvasti päivittäin, että häntä on mahdoton unohtaa, joten niinpä hänestä on tullut vahvasti osa perhettämme jo ennen syntymäänsä. Olen ommellut hänelle makuupussin ja tämän sängyn reunapehmusteen lisäksi vaunuverhon ja pikkuiset housut. Saattaapa olla että jotain tulee vielä ommeltua ennen kesän loppua.


Tätä äitienpäivää tunnen viettäväni kahden jo olemassaolevan ja pienen myllertävän kanssa, siispä paikalla on kaksi ja puoli lasta <3

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo ilmaus äiti kahdelle ja puolelle. Tokihan se vauva masussa on ihan todellinen (ja potkut kans!!) ja äitihän sitä on jo silloin kun vauva vasta harjoittelee tuloa maailmaan :) Saisinko lainata sun kuvaasi äitienpäivän haastepostauksen koontiin jonka tekisin blogiini tulevalla viikolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki saat lainata kuvaa, asianmukasien viitten kanssa :)

      Poista