maanantai 3. maaliskuuta 2014

Varaslähtö

Ompeluryhmän maaliskuun haasteena on takin ompelu. Minä inspiroiduin aiheesta jo helmikuussa ja leikkelin samantien tyttärelle takin kappaleet. Leikattuina ne saivatkin odotella aika tovin, mutta kun tänään yllättäen oli aikaa ommella en malttanut jättää tilaisuutta käyttämättä. Sen sijaan että olisin tehnyt rauhallisesti vaihe kerrallaan kuukauden mittaan huristelin ja purin vuoronperään tänään puoli päivää. Vaan valmista tuli! Kaikki saumat on vuorin ja päällisen välissä, myös hihansuut on ommeltu oikeaoppisesti tanssiotteella eikä laiskasti vain kääntämällä.


Kaava on muokattu Ottobren Against the wind -takkikaavan suurimmasta koosta eli 116cm. Jatkoin helmaa, lisäsin kuminauhat hihansuihin, halkaisin hihan kahtia, lisäsin selkään kuminauhan ja muutin taskut kevyemmän näköisiksi.

Itse tykkään ja tytöllekin kelpasi. Lisään huomenna sovituskuvia, jos kuopus suostuu kameran eteen.

Loppukevennyksenä pötköhaalari kissanpennunpuolikkaallemme (ei kuvassa).

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minustakin onnistui kivasti, vaikka aika lailla jännittikin tällasien kuoritakin tekeminen taas. Kiitos vuorikankaasta, se on siulta Miina!

      Poista
  2. Aivan ihana takki ja kauniit kankaat <3

    VastaaPoista