maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hurjan ihanaa

Pupujumppis pienemmälle kun kirppikseltä ostettu vastaaca vaatekappale uhkaa jäädä kesään mennessä pieneksi. Se on kokoa 98/104cm, joten näppäränä ja sääteliääänä ompelijana ajattelin tekeväni nyt koon 110/116 cm. Eli suomeksi valitsin koon 116cm. Joka onkin aika reilu tuolla reilu metrin pätkälle. Pitkään mietin että onko pupukuosi liian söpö kesällä 5 täyttävälle, että tuleeko sitä vielä pidettyä? Päätin kuitenkin käyttää tämä metrisen kangaspalan jumppikseen, se kun oli kooltaan tähän kaavaan juuri passeli. Leikoin vieläpä niin että sivusaumoja ei tullut lainkaan. 

Tämän valmistuttua mies kommentoi että "näyttääpä leveältä". Olin ottanut sivusaumoista jo monta senttiä pois, joten oli vaikea uskoa. Mutta niin se vaan päällä aika leveältä näytti. Ei voi mitään, toivottavasti tulee kuitenkin käytettyä. Kaava löytyy lehdestä Ottobre kids 4/12, kuten moni muukin hyväksi todettu kaava. Oli mieleinen, vaikka ei kuvassa aivan siltä näytäkään :D


Tampereella kiertävästä tilkkupussista tein taas hyviä löytyjä. Ullakon aarre -nimistä joustocollegea löytyi muutama pala. Yksistään niistä ei saanut mitään tehtyä, mutta mustaan joustocollegeen yhdistämällä tuli mainio paita.



 

Alkuun pohdiskelin nappilistan tekoa kaulukseen, mutta tuumasin että tulee liikaa matskua etukappaleelle ja jätin sen pois. Kun poika ei pääntien venyttelynkään jälkeen saanut uutta paitaa päälleen, oli nepparit pakko lisätä pääntielle. Onneksi se onnistuu viimeisenäkin työvaiheena vallan mainiosti. Pojan vaatekaappi täydentyi myös Mummun neulomalla ihanalla keväisen vihreällä hupparilla, Kiitos tästä ihanuudesta!



Pieniä ostoksiakin on tullut taas tehtyä. Eurokankaasta ostin omaan takkiini vuorinakankaaksi jotain mistä myyjäkään ei aivan tiennyt että mitä se on... Hintaa oli 3e/m ja kuosi oli kiinnostava. Tampereella kiertävästä tilkkukassista napparin oikean yläkulman läjän samalla kun lisäsin sinne omia tilkkujani. Viljamin Puodin 22 euroa maksavasta ylläristä sai rahalleen vastinetta, sillä siinä oli n. 2 metrin edestä kangasta. Oranssia sateentekijää sekä Pandoja vaaleanviolettina ja vaaleansitruunankeltaisena. Värit eivät näin iltakuvassa toistu läheskään oikein, mikä on harmi. Travallella oli vielä yllätyksekseni ulkovaatekankaota kun minä sinne ehdin, ja aika nipun ostinkin, 1,4kg! Ihania, monenlaatuisia ja moneen käyttöön. Ruudulliset ovat aika ohuita, vaaleanpunainen ja turkoosi normaalia vahvuutta (kuten esim. tässä takissa) ja mustat taas vahvaa ja todella vahvaa SuperRemu-kangasta.

2 kommenttia:

  1. Upea tuo ullakon aarre -paita :) Ja ihana pupujumppis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarre-paidasta tuli minulle hyvä mieli siksi, että siinä on tosiaan käytetty jollain muulla täysin ylimääräiseksi jääneitä tilkkuja. Ompelujälki ei sitten kiitosta ansaitsekaan, mutta onneksi 6v ei paljon nurjalle katsele...

      Poista