maanantai 4. marraskuuta 2013

Pehmeitä tunnelmia ja kankaiden yön saalis

 

Kankaiden yöstä kotiutui viime viikolla kaksi yllätyspakettia ja tänään vielä pätkä joustocollegea. Ensimmäinen ja aivan ihana paketti tuli Noshilta. Valastrikoota 1/4 metri, 0,3m raitatrikoota, yli metri mäyräkoiria ja metri edellisiin sopivaa resoria ja tämä kaikki tuli 20 eurolla! Viljamin puodista kotiutui 25 euron hintainen sököpaketti. Tässä oli 0,5m puudelipuuvillaa, metri puudelitrikoota sekä 1/4 metri vadelmapeltoa sekä 3 nappia. Ihan ok paketti.

Utuuksia on tullut ommeltua vähän pätkissä ja siksi kuopuksellakaan ei ole kerralla päällä mitään yhteensopivaa :D Tokihan leggarit on jo sotkettu ennen kuin paita on valmis jne.

 
Ensin mietin pitkään että mitä vadelmapelosta voi tehdä, se on nimittäin todella ohutta laatua. Leggareiksi pala ei riittänyt, paidaksi juuri ja juuri pienen kikkailun avulla. Tämä sopii erityisesti yhden jo kaapissa olevan liivimekon alle. Kaava on vanhasta tutusta Ottobre 6/10-lehdestä kokoa 104 cm muokkaamalla tehty. Kuopuksen valinta oli kuitenkin pukea se päälle yhtä aikaa uuden puudelihameen kanssa. Hameen kaava löytyy uudesta 6/13-lehdestä, tämäkin kokoa 110 cm, vaikka pienmpikin olisi riittänyt. Pitänee laittaa napakampi kuminauha kujaan ja lisätä ohjeen mukainen solmimisnauha.

Elokuussa ostamani Triteksin kanaat pääsivät vihdoin käsittelyyn. Lapsille kokeilin uuden Ottobren (6/13) leggarikaavaa, pojalle pitkiksi kalsareiksi ja tytölle on tarkoitus käyttää hameiden ja mekkojen kanssa. Kaava on ihan soppeli yöhousuiksi, mutta päiväkäyttöön pitänee valita aika napakka koko ja pidentää lahkeesta, ovat nimittäin selväti reilumpaa kokoa kuin Ottobren kaavat viime vuosina yleensä. Sinällään ihan sopusuhtaisen oloinen kaava.

 
Lapset ovat siirtymässä seuraaviin kokoihin, joten esikoiselle tein kokoa 128 ja kuopukselle 110 cm.

Kuopus sai myös uuden trikoopaidan, edelliset kun alkavat jäädä selkeästi pieneksi. Tähän livahti sitten turhankin paljon kasvunravaa, mutta eipä se näytä menoa haittaavan. Housunpunttiinkin saatiin lisäpituutta resorin avulla. Tämä poika kun kasvaa pelkkää pituutta niin housut menevät leveytensä puolesta vuosikausia.

Itselleni huristin tunikan Ottobre Woman 5/13-lehden kaavalla. Tämä on ollut odottamassa syntymistään jo sieltä elo-syyskuulta, joten on mukavaa saada se nyt vihdoin käyttöön. Hiukan piti leikitellä kuvioilla taskuissa, vaikka meinasin ensin laittaa ihan aikuismaisen yksiväriset harmaat taskut. Taskut voisivat olla kyllä alempana, mutta en uskalla enää purkaa, ettei tule reikiä trikooseen.

2 kommenttia:

  1. Olipas täällä paljon kivoja ompeluksia! :) Ja tuo valastrikoo on aivan ihanaa, saakohan sitä enää mistään??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole missään nähnyt tuota valastrikoota. Mietin jopa, että olisiko se vasta tulossa myyntiin?

      Poista