sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Eläimiä piilossa

Tähän syksyyn on mahtunut kaikenlaista. Ikävimpänä seurauksena on se, että en ole voinut ommella kuukauteen. Toisaalta parhaisiin seurauksiin kuuluu todistuksen saapuminen postissa ensi viikolla! Tänä viikonloppuna laitoin kuitenkin suristen kaikenmoisen juhlinnan lomassa. Ja jatkoa seuraa, kun enhän minä tarkene talvella pelkillä trikoisilla paidoilla...


Esikoinen kävi eskarikaverinsa synttäreillä. Viemisiksi huristin eläimistä pitävälle pojalle karhupaidan kokoa 128 cm. Toivottavasti koko osui kohdilleen. Ainakin kaava on meillä toiminut hyvin: turvallinen ja tuttu More grey jälleen käytössä, tällä kertaa pienellä v-pääntiellä.

Sovistuskuvassa oma poika mallina. Hänelle kasvunvaraa oli sopivasti ja olisi muutenkin kelpuuttanut kaappiinsa.


Itselleni huristelin äsken tunikan/paidan puutarhapiilo-jerseystä. Yllättävän eri tavalla käyttäytyi tämä napakka jersey kuin aiemmin samalle kaavalle käyttämäni Triteksiltä ostettu Nanson ohut Paulakukkatrikoo. Se laskeutuu selvästi paremmin. Ehkä tästä olisi pitänyt tehdä pitempi tai jotain? Mitenhän tätä voisi muokata?

2 kommenttia:

  1. Onnea valmistumisen johdosta! Aivan ihanan synttärilahjan olet ommellut, kelpaisi varmasti jokaiselle sankarille. Ihana tuo oma tunikasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti synttärisankarin paita lämmittää yhtä hyvin edelleen kuin oma tunikani, joka on käytössä aina kun ei ole pesussa.

      Poista