perjantai 13. syyskuuta 2013

Onnenapiloita

Serkulleni syntyi vauva, isot onnittelut perheen kasvusta! Suvun uusin jäsen saa pikkuiset lämpimät lapaset ja kortin lähiaikoina. Lapasissa on päällä velouria ja vuorina pehmoista merinovillatrikoota, kestävät kuitenkin konepesun 40 asteessa.

Myös kummitytöllämme on aihetta juhlaan, sillä ensimmäinen luokka alkoi ja samaan syssyyn tyttönen täytti huikeat 7 vuotta! Toiveena oli mekko tai legoja, tällä kertaa sankari saa molemmat ja vielä kortin kaupan päälle. Kortin kuvaaminen meni vähän pieleen kun akku alkoi loppua...


 

Facebookissa alueemme ompeluryhmässä kiertää parikin tilkkupussia. Oli ihan pakko napata pussista kuopuksen paitaan sopiva pala apilavelouria kun hyllystä löytyneestä ruskeapohjaisesta palasta riitti juuri ja juuri mekon lisäksi vielä oman pojan paitaan. Näin sain lapsille kivasti yhteensopivat paidat, eikä tarvitse tapelle palalevaiselle kuopuksellekaan mitään hupparia tuohon päälle, (kun ei isoveljenkään tarvitse laittaa...)  on lämmin ihan ilmankin. Punainen paita on Ottobren More Gray -kaavalla tehty, koko 110 cm. Sinisävyinen on kokoa 122 cm, vaikka kuvassa näyttääkin pienemmältä. Sen kaava on muokattu muistaakseni lehden 4/12 sopivan kapeasta paitakaavasta. Takahelmaan lisäsin hiukan pituutta, ettei pyöräillessä vilku selkä niin pahasti.



 Siskolleni hurautin vielä synttärilahjaksi trikoopipon lenkkeilyä varten. 


Aika kausittaista tämä minun ompeluharrastukseni nyt töihinmenon jälkeen on ollut. Toivottavasti pääsen jatkossa huristelemaan hiukan useammin kuin tämän kuluneen kuukauden aikana.

3 kommenttia:

  1. Aikaansaava olet ollut! Työ tosiaan häiritsee ompelua, olen huomannut...

    VastaaPoista
  2. Höh, miun kommentti on hukkunut matkalla. Kummityttö tykkää kovasti mekosta, kiitos!
    E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ei mennyt työ ja kangas sitten hukkaan :)

      Poista