Viime postauksen uudet Muru-neulostilkut ovat päässeet saksien alle. Ensimmäinen valmiiksi saamani ompelus näin loma-aikaan oli uudet lippikset lapsille ja heidän pikkuserkulleen, jota tapasimme perheineen vast´ikään pitkästä aikaa. Kaavan olen piirtänyt Unikuun mainiolla käännettävän trikoolippiksen ohjeella. Omia muokkauksia tein mm.s en suhteen että näiden alalaidan vain huolittelin trikookaitaleella nurjalta ettei tule liian paksu. Ajattelin että koko laumalle menisi sama koko kun päänympäryksessä ei juuri ole eroa, mutta esikoisen lätsä on selkeästi liian kittava. Pitää ommella hänelle sitten syksyksi isompi.
Kuopus sai vaaleanpunaisen pupuhatun, kuulemma ihana.
Esikoinen sai vihreän krokotiilihatun itse valitsemistaan tilkuista. Lippaan osui krokot nurinniskoin, mutta ei voi mitään.
Pikkuserkku on sävyiltään vaalea, joten ajattelin vaaleansinisen sopivan hänelle. Ainakin koko oli passelin oloinen.
Ihanat lätsät!
VastaaPoistaEikö olekin ;)
Poista