tiistai 29. syyskuuta 2015

Villaa alle

Tämä postaus on näemmä jäänyt julkaisematta, vaikka vaatteet valismistuivat useampi viikko sitten. Tässä olkaa hyvät: 

Pienen ja palelevan paras vaate on villavaate. Monessa kuvassa onkin jo vilahtanut villavaippahousut, joita tällä meidän palelevalla vauvallamme pidetään lähes päivin ja öin, myös kertakäyttövaipan kanssa. Ne vaan lämmittävät paremmin kuin mikään muu vaate. Halusin tehdä merinovillatrikoosta myös alusbodyn, jotta vauvalla voi pitää mekkoja ja paitoja ilman että on selkä on paljaana. Tein bodystä hihattoman, jotta siinä ei ole puklusta likaantuvia hihoja. 

Kaava joku Ottobren 56 cm. mutta koska merinovillatrikoo venyy ja joustaa, on tämä käytännössä ehkä 62-68 cm. 

Sain Miinalta palan Viljamin puodin suloista pandatrikoota. Pehmeää, ohutta ja todella joustavaa. Juuri sopivaa mini-ihmisen leggareihin. Käytin samaa kaavaa kuin tähtitrikoissa, mutta kavensin lahkeista pari senttiä.

Omien kaappien kätköistä löytyi pala Kuokkavieraita. Riitti juuri ja juuri vielä kuopuksen mekkoon koossa 56 cm. Kohdistaa ei voinut, mutta on tämä edestä ja takaa fiksumman näköinen kuin tästä sivusaumasta. En vaan raaskinut ottaa riskiä vauvan heräämisen suhteen jos olisin yrittänyt kääntää häntä toisinpäin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti