Vaikka esikoinen menee kesän jälkeen jo kouluun, niin onneksi hän on oikeasti vielä pieni poika, kuten kaikki ikäisensä.
Poika ihastui tähän Viljamin Puodin Sateentekijät -trikooseen aivan täysin. Siispä paidaksi vaan! Sopivasti onkin kasvuspurtti aiheuttanut vaatevajetta kaappiin. Koko 134 cm jo. Housut samalla kaavalla kuin aiemmin tekemäni farkkushortsit, tällä kertaa hiukan yksinkertaistettuna.
Esikoinen on tätä kirjoittaessani kaverisynttäreillä. Lahjaksi pakattiin tämä kääntölippis, toivottavasti on mieleinen. Toinen puoli on Ullakon aarteet -joustocollegea, koko tuollainen eskarilaiselle sopiva. Kaava Unikuun Terapiahuoneelta.
Sain ystävältäni kangastilkkuja. Inspiroiduin niistä välittömästi! Tuo tähtitrikoo pyrki hihoiksi ja eteen sopi, kuin nenä päähän, ompelulanien yhteydessä painamani kärttyisä tirppa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti