torstai 5. joulukuuta 2013

5.12. Ystäväni ratkoja

Tänään ajattelin ommella eilen leikkaamani hupparit ihan äkkiä kasaan ennen kuin lähdettiin sukuloimaan. No, kiireessä ei pitäisi tehdä mitään leggareita vaativampaa, joten tietäähän sen miten kävi. Onneksi lopputulos on kohtalainen, joten käyttöön tulevat kyllä.

Esikoisen huputtoman hupaprin kaava löytyy lehdestä Ottobre kids 4/12.  Kokoa on jotain 122 ja 128 väliltä. Hupun muokkasin korkeaksi kaulukseksi ja vetoketjun korvasin nepparilistalla. Kissat menevät hassusti etukappaleilla, mutta ei voi mitään kun palat olivat ilmeisesti eri eristä Murulta, eli kissat ovat hiukan eri kokoisia. Silti: tästä tuli ihana <3

Kupuksen tunikan? vai mekon? kaava on myös lehdestä 4/12, koko 116 cm B-mitoituksella. Jälleen muokkasin hupun kaulukseksi, tällä kertaa se aukeaa raglasaumaan.  Helmaan lisäsin hiukan pituutta, sillä halusin että tämä yltää pepun alle jotta voi käyttää pelkkien sukkahousujenkin kanssa. Hyvin yltääkin, pituutta on nimittäin ainakin polveen saakka :D Sikäli harmillista, että nyt loppukankaasta ei saa niin isoa vaatetta enää kuin mitä olisi saanut jos sitä olisi jäänyt lähes 10 cm korkeampi pala. Tätä täytyy pikkuisen lyhentää, mutta pääsee varmasti käyttöön, on nimittäin tytön päällä todella suloinen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti