lauantai 31. joulukuuta 2016

Moi pitkästä aikaa!

Huhheijaa  kun aika menee nopeasti! Meillä remontoitiin syksyllä, siitä lisää myöhemmin, ja se johti siihen että en juuri ehtinyt ompelemaan. Sekin vähä mitä ehdin, on päivittämättä tänne. Koitan parantaa tapani 😊

Tein keskimmäitselle ja kuopukselle paidat Tyyne-Esterillä alennuksessa olleesta trikoosta. Tosi hyvä laatu ja hintaa oli vain 10e/m. Ei tullut näille kova hinta kun puolesta metristä sai molemmat paidat ja pienemmälle pipon.

Kuopus tietysti heti sovitti.

Esikoisen  kaveri täytti 9v, lahjaksi  tein talvipipon. Toivon että on mieleinen :)



keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Välityö

Kuopuksen kärryjen kangas ei tunnu kovin mukavalta nukkuvan poskea vasten. Toisaalta lampaantalja alkoi olla turhan lämmin ja villapeitto taas kutitti. Näin ollen pilkoin vanhan ja koneessa vahingossa huopuneen hahtuvapeiton ratttaiden istuinosan kokoiseksi ja päällystin sen puuvillalla. Toisella puolen seikkailee Panda lapsineen ja toisella muumeja. Vyönaukkojen huolittelut tikkasin koko paketin läpi, näin kankaat pysyvät napakasti alusen päällä (toisaalta peseminen on hankalampaa).


Tällainen työ oli näköjään jäänyt roikkumaan luonnoksiin. Rattaatkin ovat jo kertaalleet vaihtuneet tämän pehmusteen ompelun jälkeen, mutta ei anneta sen haitata!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Trikoota joukkiolle

Jaha, bloggaan näköjään niin harvoin, että unohdan itsekin mitä olen jo blogannut :D Ei se mitään, kävipä selväksi että olen tehnyt takin. Olen tässä välissä saanut valmiiksi myös oman takkini, mutta koska en pääse kuvaamaan sitä päiväsaikaan niin ette vieläkään pääse näkemään sitä. Tummansiniharmaan kuvaaminen iltapimeällä sisällä on nimittäin lähes mahdotonta...

Tällä välin siis jotain muuta!

Pituutta venynyt kumityttö sai heppapaidan koossa 152 cm

ja housut samassa koossa. Näiden tosin epäilen olevan liian suuret kun interlocktrikoo venyy niin paljon...

Hänen veljensä paidan 128 cm mitassa.

Ja pikkusiskolle (toivottavasti) sopiva koko on 86/92 cm. Keijuneitojersey on Ikasyrilta ja se on luomulaatuista ja aivan unelmapehmeää.

Samasta pehmeydestä pääsemme nauttimaan kuopuksen kanssa kun hurautun meille yöpuvut Kirahvitrikoosta. Tämäkin Ikasyriltä.


Vähän päivävaatettakin söpöläiselle. Koko 74 cm ja kaavat muistaakseni 3/16 Ottobre Kids.

Sama koko ja samat kaavat, kankaat vain toiset. Nämäkin ovat vielä niin pikkuisia vaatteita, että saa mukavasti käytettyä niitä pieniä tilkkuja, joita isompien ompelutöiden jälkeen lähes väistämättä jää jäljelle.

torstai 20. lokakuuta 2016

Ulkovaatetta

Keskimmäinen kasvoi ulos takistaan ja pienimmäisellä oli pula kevyestä haalarista lämpimiin päiviin ja vaunupäikkäreille. Kone on siis hurissut, mutta postaaminen on jäänyt harmillisen vähälle. Koitan taas petrata!


Ottobre 4/13, Autumn windbreaker koossa 128, hihoihin lisäsin 3 cm. Päällinen on Reiman kangasta ja vuori Marimekolta. Toiseen hihaan ja takahelmaan lisäilin vähän heijastimia. Ihana kaava! Ohjeesta poiketen tosin vuoritin ihan tavallisella tavalla, että saumanvarat jäivät kappaleiden väliin piiloon.


Kuopuksen haalarin kaava on joku rajusti muokattu jumppiskaava, koko n.80/86 cm, Vuoritettu ihanalla Tyyne-Esterin ruudukkotrikoolla ja päällinen kuopuksen kummitädin farkkupaita, jonka värjäsin vahvemman siniseksi ennen ompelua.


tiistai 30. elokuuta 2016

Uusi meikkipussi

HommaHuoneen värihaasteessa elokuu on murettujen värien aikaa. Itselläni tämän täyttyminen jäi aika viime tippaan, mutta mukana roikutaan taas!

 
Kuna vanha meikkipussi alkaa näyttää tältä, niin jopa minun on aika vaihtaa se uuteen. Meikkaan harvoin, mutta ruma pussi ei ainakaan tee toimituksesta yhtään mukavampaa.

Uuden ompelin Viljamin Puodin puudelipuuvillasta Villa ja Villa -blogin mainiolla ohjeella. Nyt pysyy kynät, värit ja pensselit ojennuksessa!

torstai 18. elokuuta 2016

Tuulta vastaan

Syksy lähenee ja lapset kasvavat. Miten se aina onkin, että kesällä nuo kasvavat kuin korret tuulessa, niin että syksyn tullen vaatekomeron saa käydä läpi ja suurimman osan laittaa vaihtoon. Krittisin puutos näyttää olevan ulkovaatteissa: aloitin kaappien täytön ompelemalla keskimmäiselle uuden takin.


Päälliseksi valitisimme yhdessä tytön kanssa Reiman outletista ostetun ulkoilukankaan. Kankaan pinnassa on ihana farkkumainen sruktuuri. Vuorina on Marimekon vuorikangasta, jota ostin viime keväänä Herttoniemen myymälästä rullalla hyvän määrän.


VEtoketju on peräisin Karnaluksilta, vedin joku kaupasta ostetun vaatteen mukana tullut varakappale ja tarrat vaippaompeluiden jämiä vuosien takaa.



Syksyn tullen heijastimet ovat välttämättömiä!


Takahalkiossa on kuminauhanyöriä, kaksireikäinen stoppari ja kiristämistä helpottamassa perhoshelmi.




Joskus itse ommellessa säästää. Tämä todellakin oli yksi niistä kerroista! Kaupasta tällainen vedenpitävä, mutta hengittävä takki olisi maksanut ehkä 40-60€. Tällä kertaa

Reimatec-kangas 3€ (kulutus 1m)
Marimekon vuorikangas 1€ (vajaa 1m)
Vetoketju 1,8€ (60 cm pitkä)
Kuminauha 0,9€ (1m)
Kuminauhanyöri 1m (naapurista)
Tarranauha 5cm/puoli
Tukikangasta pari soiroa
Heijastinkangasta pieniä tilkkuja ja silppuja
Ompelulankaa

Yhteensä 6,7€


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Perusvaatetta

Kesän kiireissä on jokunen vaate jäänyt päivittämättä. Tässä niistä muutama: 

Esikoisella on ollut pieni paitapula, kun kasvoi monen monta senttiä talven aikana. 
Minecraft-paita ilahdutti!

Kuopus taas menee hiekkalaatikolla sellaista vauhtia ettei perässä pysy. Nextiilin kierrätyskangaslaari tarjosi pehmeäksi pestyä joustavaa farkkua parin lahkeen verran. Näillä on hyvä konttia menemään :)

Poppavakasta nappasin kerran käydessäni mukaan alelaarista palan Nanson trikoota. On kyllä näiden hinnat nousseet pilviin sen jälkeen kun Triteksi lopetti ja myynti siirtyi Poppanavakalle. Tämänkin hinta 7e, ja pala oli niin pieni että etukaarroke piti tehdä toisesta kankaasta kun trikoossa oli tahra jota ei voinut kiertää! Olen alkanut niin pihiksi, että jatkossa taidan suosia entistä enemmän kierrätyskankaita myyvää Nextiiliä :) No, kuitenkin: tämän pohjana on Summer basic -kaava koossa 38. Ihan jees, tavallinen t-paita.