tiistai 26. tammikuuta 2016

Selian tilkkupaketista, osa 2: Mekko keskimmäiselle

Suurin pala Selian tilkkupussissa oli ihanaa Ketun teehetki -jerseytä. Hauska sattuma, että olin tilannut samaan aikaan pienen pätkän tätä trikoota kuopuksen bodyyn. Yhdessä nämä palat riittivät sekä keskimmäisen mekkoon että kuopuksen bodyyn.

 Kisuliini Ottobre kids 6/12, koko 68 cm. Neppariosaan tein sen verran muutoksia että lyhensin takaosaa ja pidensin etuosaa, jotta nepittäminen on mahdollista myös vauvan ryömiessä karkuun :D
Kasvunvaraa on vielä reilusti. Kuosi oli aika haastava näin pieneen vaatteeseen, kuvio on  niin reilu. Ehkä parhaimmillaan tämä olisi n.104-116 cm vaatteeseen.

Vauvalle myös uudet housut, tällä kertaa kokeilussa Ottobre kids 4/15 malli. koko 68 cm. Jämätilkun koon takia tein vyötärölle samasta kankaasta "resorin". Tällä tavoin näistä tuli ihan superhelpot ja nopeat, sai nimittäin tehtyä kokonaan saumurilla!

Tässä sitten puheena olevasta tilkkupussista! Takakappaleeseen, hihoihin ja hulmmuhelmaan riitti ylläripussista, etukappaleen jouduin ottamaan kuopukselle ostetusta palasta. Kaavana Ottobre kids 4/13, koko 122 cm. Todella reilua mallia. Hiukan jopa harmitti huomata kuinka iso mekosta tuli, sillä jos olisin hoksannut mittoa etukäteen niin koko 116 c, olisi riittänyt mainiosti ja siihen kangas olisi riittänyt paremmilla asetteluilla. Onneksi kelpasi nirsolle keskimmäiselle näinkin, vaikka sainkin kommentin että lehden kuvan Circus horse olisi ollut parempi.


Lasten riemuksi kaiversin muutaman leimasimen heidän piirustuksistaan. Hauskaa puuhaa ja tarvikepaketti maksoi Tigerissa vain n. 7 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti