Luulin että en ole viime viikkoina päässyt laisinkaan ompelemaan. Olinhan vaan vähän korjannut vaatteita ja pikaisesti huristellut muutaman pipon lasten kavereiden synttärilahjoiksi. Iloinen totuus valkeni kun aloin käydä kuvia läpi. Onhan tuolla ompelukomerossa valmistunut yhtä ja toista pientä!
Pipoja, koko 54cm. Sopivat 6-8 -vuottiaan keskimääräiseen päänkokoon, siitä päätellen että pipot on nähty myös käytössä!
Vauvalle kanhden sauman housut. Näissä on sis vain taka- ja haarasauma. Ihan ok, mutta aika lököttävä malli.
Vauvalle Ottobren kisuliini-kaavalla body. Sopusuhtainen, eli pitkä ja kapea malli, mutta ainakin kokoa suurepi kuin mitä mitta antaa ymmärtää. Kuvassa 62 cm kaavalla tehty vaate 60 cm vauvan päällä. Sopivampi olisi olut 56 cm koolla tehtynä. Raglansaumaan lisäsin nepparit, muita muutoksia ei tarvinnut tehdä. Viimeiset tilkut kaapistani löytyvää Jouluiloa-trikoota meni tähän.
Isänpäivälahjaksi omalle isälleni heijastin pienimmän käden kuvalla.
Ihanat käsityömessut olivat viikonloppuna. Sieltä poimin koriin yhtä jos toistakin tarviketta. Ylhäällä vasemmalla Verson puodin kettu ja mäyrä -trikoo, Viljamin puodin robotit, Tyyne-Esteristä kukkatarhaa, Käpyseltä karttaa ja yksiväristä. Indien ständiltä ostin myös 4 keskellä näkyvää resorirullaa sekä lankapallerot. Mustaa trikoota Kangaskapinasta ja harmaata merinovillatrikoota Sampsukasta. Pikkujuttuja, kuten tiskirättejä, kangastussit, patalaput, kangaskassit ja kortteja ostin sitten sieltä täältä. Tunnelma oli rento ja mukava. Ihmisiä oli paljon, mutta ahdistavaa ryysistä ei ollut ainakaan perjantaina eikä sunnuntaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti