sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Urho Kepponen valtakunnassaan

Sain joululahjaksi ihanan Paapii Designin TSI-koiran ohjeineen. Sattumoisin myös itsetehty lepakkotuolin päällisemme hajosi samoihin aikoihin, joten yhdellä inspiraatiolla ompelin nyt vihdoin molemmat. Urho Kepposen ompeluun meni kankaiden leikkuusta halailuun alle kaksi tuntia aikaa, kiitos selkeiden ompeluohjeiden.



Lepakkotuolin kaavat löytyvät Suuren Käsityölehden numerosta 1/2002, tällä kertaa tein sen kaksinkertaisesta kankaasta että kestäisi paremmin lasten rajuakin istumista. Näiden kankaiden itse ompelu todellakin kannattaa, ainakin rahallisesti. Valmiina kangas maksaa 95 euroa, mutta tämä tuli maksamaan vain vitosen verran. Valkoinen kangas on paksua puuvillaa Ikeasta ja taustalla on tukemassa Eurikankaasta ostettu paksu markiisi. Lasten riemuksi Urhon Kepposen löhöilyvaltakunnan voi kääntää myös ympäri, jolloin saadaan näkyviin raikas oranssiraidallinen taustapuoli. Päällinen onkin kääntyillyt kuin itsestään.


EK:ssa oli kuluneella viikolla laari kankaita kympin kassi. Ihan huippujuttuja sieltä ei löytynyt, mutta monta sellaista, jotka olisin joutunut ostamaan joka tapauskessa. Lähes 6 metriä puuvillakankaita mekkoihin, vuorikankaiksi, sohvatyynyihin ja lepakkotuoliin. 5 metriä liukkaita vuorikankaita ja villasekoitetta housuihin, mekkoon tai jakkuun ja pari metriä pöytäliinamuovia aplikaatiokuvien piirtelyyn. Metrihintaa jäi alle euro, eli aika hyvä kauppa!

3 kommenttia:

  1. Hei en ookkaan tiennyt että lepakkotuolin päällyseen on oikeat kaavat julkaistu! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Me voitais tehdä vaihtareita, kun miulla on norsun ja lohikäärmeen kaavat :).
    E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin, muistuttelepa myöhemmin ;)

      Poista