sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tervetuloa talvi

Sillä nyt on kaikki valmista, ainakin lastenvaatteiden osalta. Neuloin lapsille hahtuvasta hatut, jotka huovutin pesukoneessa. Kutistuksen jälkeen venyttelin rankasti muotoonsa ja ompelin  tähden muotoisen heijastimen. (Itselleni muistutukseksi: korvaläpässä n.24 silmukkaa ylhäällä, taakse lisätään 14 ja eteen 22. 25cm korkeutta ennen kärkikavennuksia, puikot n.5,5) Aika kivat tuli!
 

 

Poika toimi mallina molempien hatuissa, sillä kuopus oli jo nukahtanut kun sain nämä koneesta. Hänen hattunsa on puna-sininen ja sopii toivottavasti Molon farkunväriseen takkiin ja tytön vihreä-keltainen on tarkoitettu sopivaksi Molon vihreään haalariin. Hintaa näille hatuille ei tullut paljon mitään, sillä lanka on ostettu aikanaan tampereella lopettaneen lankaliikkeen loppuunmyynnistä. Ehkä 5€ yhteensä meni näihin, suurin osa hinnasta heijastinkankaasta.

 Kuopus sai myös uuden syyspipon, sillä hän saa huomenna uudet isommat ulkovaatteet päiväkotiin. Haalariksi tulee esikoisen vanha Po.Pin tummansininen irtovuorivälikausihaalari, kurahousuiksi violetit esikoisen vanhat joihin vaihdoin tänään ehjät klipsut ja kumpparit on ihan uudet! Yhtään pinkkiä ohuempaa pipoa ei vielä kaapista löytynytkään. Pipon kangas kustansi ehkä 3€ ja kumpparit maksoivat 16€. Esikoinen sai myös uudet VK-hanskat, jotka maksoivat 5,5€ ja vk-housut 30€ (Jonathan ja Reimatec.


2 kommenttia:

  1. Nuo huovutetut pipot on aivan huiput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lämpimätkin ovat, ja yllättävän hyvin pitävät vettä! Kutistin yhden hatun liian pieneksi ja yritin kastella sitä, jotta olisin voinut vähän venytellä isommaksi. Millään ei menannut kastua, vaikka pidin suoraan hanan alla pitkän aikaa.

      Poista