sunnuntai 19. elokuuta 2012

Böö!

Meillä on ollut esikoisen päiväkotikaverin vanha potkupyörä lainassa koko kesän. Halusin kiittää lainasta, joten ompelin kaverille ja hänen pikkuveljelleen pipot, nyt kun potkupyörää ei enää tarvita. Kuopus oppi nimittäin polkemaan tavallisella pyörällä!

Voi kun nämä lapset kasvavat vauhdilla. Kuopuskin jo polkee, ja esikoisella on omia kavereita ja menoja ilman meitä vanhempia. Syyskuun alussa esikoinen on menossa päiväkotikaverinsa synttäreille ja saa viedä lahjaksi ompelemani setin: paidan ja hameen kokoa 104 cm (Ottobre 4/12, 16 Pupunen ja hame oma kaava). Paidan kangas ja resorit Triteksiltä, hameen velour Ikasyrilta. Hiukan poika jo protestoi että haluaisi viedä lahjaksi mieluummin lelun, mutta antoi periksi kun ilmoitin että ei osteta kun osaan ommella.

Joissakin perheissä lapsiperhearki on vasta aluillaan. Tällainen mekko ja vaippa lähtevät postissa Etelä-Suomeen päin. Mekko on muokattu Ottobre 1/12, 1. 68cm bodykaavasta. Eihän tuo mekko ehkä ole se kätevin vauvanvaate, mutta siitä huolimatta ne olivat kuopuksella paljon käytössä pikkuvauvana,  nimenomaan ennen liikkeellelähtöä.




5 kommenttia:

  1. Tosi hauskasti todettu tuo me ei osteta, kun osaan ommella :D Alkaa olla tuota samaa "vikaa" itsellä, monet kivatkin jutut jää ostamatta, kun pystyy itse tekemään jotain samanlaista, ei ehkä ihan, mutta melkein. Joka tapauksessa kivat on lahjat!

    VastaaPoista
  2. Joo, tuossa on taustalla myös tietynlaista kaupallisuuden vastustamista. Ts. turha lähteä mukaan joka hömpötykseen mitä pikkulapsille mainoksissa ja lelulehtisissä syötetään, kun itsetekemälläkin saa kivaa aikaan. Enhän minä mitään zuzupetsejä osaa tehdä, mutta kuka nykylapsi muka on oikeasti leluja vailla? Vaatteita sen sijaan tarvitsee, kun lapset tuppaavat kasvamaan ;)

    VastaaPoista
  3. Onpas ihana tuo mekko. Pitäisikin tehdä omalle tytölle samanlainen.

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo örkkimörkki pipo! :)
    Ja erittäin hyvä kommentti tuo me ei osteta!
    Jospa muksuillekkin jäis päähän että kaikkea ei tarvitse ostaa valmiina kaupasta :)

    VastaaPoista
  5. Ihana mekko! Rupesin heti miettimään, jospa itselleni tekisin tuollaisen... Örkkipipokin oli tosi namu.

    VastaaPoista