tiistai 8. maaliskuuta 2016

Mustavalkoinen vastamulkoinen

Maaliskuun teemana Hommahuoneen värihaasteessa on vastavärit ja väripari mustavalkoinen. Itse tykkään käyttää omassa vaatetuksessani etenkin mustaa, ja nyt olen huomannut tekeväni lapsille entistä enemmän mustavalkoisia vaatteita. Usein kylläkin höystettynä jollakin pienellä piristeellä. Suhteestani vastaväreihin sitten toisella kertaa...

Teeman mukaisesti tein kuopukselle kolme vaatesettiä. Kaikki bodyt ja housut sopivat toisiinsa, lähes täydellinen reissuvaatesetti siis! Yhden osan likaantuessa voi päälle laittaa minkä tahansa jäljellä olevista.


Body, kaavana vanha tuttu Kisuliini Ottobre kids 1/12 -lehdestä. Koko 68 cm. Kangas on aivan suloinen trikoo EK:n palalaarista. Kerrankin löysin sieltä jotain hauskaa :) Äkkiseltään kuoviot näyttävät kukilta, mutta lähemmin tarkasteltuna ovatkin koiria.


Tämä söpö joustocollege löytyi Metsolan pop up -myynnistä Ideaparkista. Esipesun perusteella laatu on oikein hyvä, napakka, mutta ohuehko ja joustava. Kaava sama kuin edellisessä bodyssä.


Nanu Karhu-trikoota ei enää uutena saa, mutta onneksi sain ostaa ompelukaverin jämätilkut. Yksi suosikkikankaani kautta aikojen.


Raidalliset leggarit EK:n trikoosta. Kaavana Ruusunpuna (OB 6/12). Pituus 68 cm, leveys 62, paitsi reidestä 56 cm.


Ottobre 1/16 -lehdessä on mainio ja monipuolinen housukaava. Koko näissäkin 68 cm. Kangas pn hitusen joustavaa collegea EK:sta.


Leggareita hiukan leventämällä tein velourhousut. Varmuuden vuoksi jätin vyötäröresoriin aukon kuminauhan pujotusta varten.


Vielä sovituskuva yhdestä setistä :) 

1 kommentti:

  1. Ihastuttavat vaatesetit olet tekaissut! Juurikin tuolla tavalla sitä pitäisi omakin vaatekaappi rakentaa, niin ei tulisi ongelmia :D. Tuo Nanun karhu on kyllä ihastuttava, onneksi sain sitä pienen palan ystävältä. Kiva, että olet edelleen haasteessa mukana :)
    p.s en ole ikinä ommellut bodya....

    VastaaPoista