lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, 1.12.

Blogissani seurataan jouluun saakka perheemme valmistautumista juhlaan. Tunnelmointia kynttilöiden, askartelujen, ompeluiden ja leipomisen muodossa. Tervetuloa!

Tänään lapset saivat ihmeteltäväkseen jokavuotisen joulukalenterimme, jonka ihana ystävämme on ommellut meille joululahjaksi muutama vuosi sitten. Silloin saimme tämän valmiiksi täytettynä ja samalla ajatuksella se toimii edelleen. Pusseista ei paljastu pelkästään tavaraa tai herkkuja, vaan usein sieltä löytyy perheelle yhteistä tekemistä. Pusseja on monen kokoisia ja niin on yllätyksiäkin. Etukäteen voi hiukan pussin läpi hypistellä mitä on tulossa, mutta suurin jännitys on siinä että kenelle minkäkin päivän yllätys tulee. Pyykkipoika ilmestyy korin laitaan vasta aamulla...


Tänään korin laidassa olevasta pyykkipojasta löytyi esikoisen nimi. Päivän yllätys oli joulukorttiaskartelua yksin äidin kanssa, muun perheen käydessä ruokaostoksilla. Kortit jäivät vielä kuivumaan, joten kuvia niistä saadaan nähdä vasta huomenna.

Jotain muutakin hauskaa tehtiin koko perheen voimin. Kuopus halusi varmistaa että myös Nasu näkee kunnolla ja niinpä tämä rakas ystävä kiilattiin pöydän ja tuolin väliin toiminnan keskipisteeseen.

Kaiken muun hauskan lisäksi lapset saivat kauan toivomansa värivalot pihalle. Esikoinen on näitä toivonut niin kauan kuin on ylipäätään osannut toiveita esittää, joten poltetaan näitä nyt lasten hereillä ollessa. Ilta-aikaan pihalle vaihtuu kuitenkin rauhallisemmat valot, sillä pujotin ne värivalojen lomaan.

2 kommenttia:

  1. Mainio joulukalenteri ja ovela jouluvalojärjestely :D
    Emilia

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti meidän aikuisten into kalenterista paljastuvien puuhien totetukseen pysyy koko kuun ajan yhtä hyvänä ;)

    VastaaPoista